Asikainen Kari

Kari Asikainen. Huonekalusuunnittelu on kiinnostanut minua aina enemmän kuin sisustussuunnittelu. Pienempi sidonnaisuus aikatauluihin ja muihin suunnittelijoihin, suurempi mahdollisuus oma-aloitteisiin projekteihin sekä pienempi rutiinipiirtämisen määrä ovat huonekalusuunnittelussa minua kiehtoneet. Samoin kuin se, että valmiit tuotteet ovat markkinoilla nopeammin kuin suuret sisustuskohteet, joita olen myös paljon tehnyt.

Olen suunnitellut julkisten tilojen huonekaluja pääasiassa yhdelle tehtaalle, Raisiossa toimivalle P.O.Korhonen Oy:lle jo vuodesta 1968 alkaen. Materiaalina on ollut pääasiassa muotoon puristettu koivuviilu. Sen taivutustekniikka oli tehtaalla jo pitkälle kehitetty tullessani mukaan kuvioihin. Ensimmäinen Kari-sarjan tuoli syntyi opiskeluaikaisten ajatusteni pohjalta ja se tuli tuotantoon lyhyen kehittelyvaiheen jälkeen vuonna 1969 ja on tuotannossa yhä edelleen. Valmistusmäärä on jo yli puoli miljoonaa. Muita suunnittelemiani julkisten tilojen kalustesarjoja ovat mm. Scheletro, Carbonara, Pajazzo, Maia, lasten kalustesarjat Pikku-Kari ja Viikari sekä liikuntaesteisten kalustesarja Salus.

Suunnittelufilosofianani on ollut pyrkimys yksinkertaisiin, ajan hammasta kestäviin muotoihin, jotka sopivat niin vanhaan kuin uuteen arkkitehtuuriin, yhtaikaiseen rakenteelliseen lujuuteen ja keveyteen, sekä toimivuuteen käyttötilanteissa samoin kuin hyvään ergonomiaan estetiikasta tinkimättä. Myös rakenne- ja materiaalikokeilut ovat aina minua kiinnostaneet.